Nilan Bisons hullaannutti Loimaan, tulokasjoukkue kertaheitolla mestariksi

Loimaalainen Nilan Bisons katkaisi keskiviikkona 9.5 Korisliigan kevään 2012 finaalien vierasvoittojen sarjan ja kaatoi Joensuun Katajan neljännessä osaottelussa kotonaan 83–66 (45–30). Voitollaan Bisons varmisti Loimaan Korikonkareiden seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden näytöstyyliin jo tulokaskaudellaan.

Maanantain kolmannessa finaaliottelussa Joensuun Kataja johti neljä minuuttia ennen loppua vielä kymmenellä pisteellä, mutta menetti voiton avaimet käsistään ratkaisuhetkillä päästäen Bisonsin pitkälle kotimatkalle kotietu takataskussaan.

Keskiviikkona Katajan kahden päivän takainen kotitappio näkyi selvästi joensuulaispelaajien ilmeessä. Vaikka Bisons ei yltänyt parhaimpaansa, pääsi Kataja parhaalle tasolleen vain häviävän pieniksi hetkiksi ja loimaalaisilla oli lopulta helppo työ päättää kautensa mestaruuteen viimeistä neliösenttiä myöten täyteen ahdetussa Loimaan Liikuntahallissa 83–66 (45–30)-voitolla.

– Tänään toistui koko kauden mittaan jatkunut tarina. Emme olleet täydellisiä; teimme hölmöjä virheitä etenkin hyökkäyspäässä, mutta luonteemme ja sisumme oli jälleen ratkaiseva tekijä, kiitteli kultamitali kaulassaan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

– Tämä mestaruuskampanja alkoi jo ensimmäisestä päivästä, kun saimme kokoon ryhmän pelaajia, jotka uskoivat yhteiseen unelmaamme ja tekivät kaikkensa unelman toteuttamiseksi. Kukaan ei kertaakaan ollut harjoituksia pois päänsärkyjen tai kipujen johdosta, vaan kaikki puskivat toisiaan koko ajan parhaimpaansa, Gibson jatkoi.

Finaalisarjan edelliset kolme ottelua olivat päättyneet vierasvoittoihin. Kataja voitti kerran Loimaalla ja Bisons kahdesti Joensuussa.


URHOtv Life aloittaa tänään urheilun lifestyle sisällön

[15.05.2013]

URHOtv:n myöhäisilloissa alkaa tänään ke 15.5. klo 21:00 URHOtv Life -ohjelmablokki, joka keskittyy kansainväliseen urheilun lifestyle-sisältöön. Ensimmäisenä alkaa "Bubba's World" dokumentaarinen sarja James ”Bubba” Stewartin motocross-urasta ja paluusta takaisin vakavan loukkaantumisen jälkeen.
Lue lisää »

Koripallon Suomen mestaruus katkolla URHOtv:llä

[15.05.2013]

Bisonsilla mahdollisuus ratkaista koripallon Suomen mestaruus loimaalaisille tänään keskiviikko-iltana URHOtv:llä. KTP-Basket on varmasti toista mieltä ja haluaa viedä finaalisarjan ratkaisevaan viidenteen kamppailuun perjantaiksi.
Lue lisää »

URHOtv:llä Korisliigan kolmas finaali: Katoaako Bisonsin ”kotijännitys”?

[13.05.2013]

Hallitseva mestari Nilan Bisons avasi Korisliigan finaalit kotitappiolla, mutta teki odotetun ryhtiliikkeen toisessa osaottelussa Kotkassa murskaamalla kotijoukkue KTP:n. Jo kahdesti urallaan Suomen mestaruutta juhlinut Bisonsin Kimmo Muurinen, 32, uskoo, että perjantain toisesta osaottelusta hitusen parantamalla voi Bisons viedä maanantaina finaalisarjan katkolle.
Lue lisää »

URHOtv ja Fox International Channels laajaan sisältöyhteistyöhön

[07.05.2013]

URHOtv ja Fox International Channels ovat aloittaneet yhteistyön, jonka myötä URHOtv:n ohjelmasisältö lisääntyy merkittävästi. Entistä monipuolisempi ohjelmatarjonta jaetaan kahteen sisältökokonaisuuteen: URHOtv Life keskittyy kansainväliseen urheilun lifestyle-sisältöön, ja URHOtv Live jatkaa suosikkilajien suoria ottelulähetyksiä tuttuun tapaan. URHOtv Lifen sisällöt aloitetaan 15.5.
Lue lisää »

URHOtv sisäänkirjautuminen



Oletko unohtanut salasanasi? Tilaa uusi salasana
Jos et ole vielä rekisteröitynyt voit tehdä sen tästä linkistä